Työharjoittelusta saatu oppi voi parhaimmillaan antaa työpaikan

26.10.2022

LVI-alalla työn oppii parhaiten tekemällä, minkä vuoksi työharjoittelua oikeilla työmailla pidetään arvossaan. Vesi-Lammelassa työharjoittelijoita on säännöllisesti niin insinööripuolella kuin asentajina. Harjoittelulle on aina selkeät tavoitteet myös Vesi-Lammelan puolelta – tarjota mahdollisuus työllistymiseen opintojen jälkeen.

Jenni Helin on ollut tyytyväinen työharjoitteluunsa Vesi-Lammelassa ja ajatuksissa siintää työllistyminen LVI-alalle opintojen jälkeen.

Vesi-Lammelassa on jo vuosia suhtauduttu avoimen positiivisesti työharjoittelijoihin, joita yritykselle tulee niin ammattikorkeakoulusta kuin ammattioppilaitoksista. Joskus harjoittelijan kanssa harjoittelu muutetaan oppisopimuskoulutukseksi. Tavoitteet harjoittelijoiden valintaan on toimitusjohtaja Matti Lammelan mukaan selkeät.

- Jo harjoittelijoiden valintavaiheessa mietitään, kuka voisi olla meidän kaveri eli työllistyä meille harjoittelun päätteeksi. Tavoittelemme harjoitteluissa aina opiskelijan työllistymistä.

Harjoittelijoita on Vesi-Lammelassa vuosittain kahdesta neljään. Yleensä harjoittelijat lähestyvät soittaen tai lähettämällä hakemuksen, minkä voi tehdä myös netissä rekrysivun hakulomakkeella.

- Hakijat kutsutaan käymään ja käydään lyhyt keskustelu. Huomaan yleensä aika nopeasti, kenellä on oikea asenne tähän työhön. Osa harjoittelijoista menee asennuskeikoille ja osa urakkatyömaille. Lisäksi meillä on insinööriopiskelijoita.

Vesi-Lammelan työntekijät toimivat harjoittelijan ohjaajina asennuskeikoilla ja urakkatyömailla. Ilmalämpöpumpun asennusta Jenni Helin teki yhdessä Jukka Salon kanssa.

Asenne ja halu oppia ratkaisee

Matti Lammelan mukaan kouluista saadaan hyvät perusteet LVI-alalle mutta varsinaista työntekoa opetellaan harjoittelussa. Siinä avainasemassa ovat Vesi-Lammelan työntekijät, jotka toimivat ohjaajina.

- He suhtautuvat harjoittelijoihin oikein hyvin. Aika pitkälti harjoittelijat ovat samojen henkilöiden ohjauksessa. He opastavat töiden tekemistä mutta antavat harjoittelijoille myös vapauden tehdä, sillä siten oppii parhaiten. Harjoittelijat eivät saa pelätä pienintäkään virhettä, sillä ne sitten tarpeen tullen korjataan. Valtavaa tietotaitoa ei edellytetä mutta asenne ja halu opetteluun täytyy olla, Lammela toteaa.

Yksi harjoittelijoista on alanvaihtaja Jenni Helin, jonka työharjoittelu Vesi-Lammelassa on puolen vuoden mittainen. Aiemmin kokkitarjoilijana toiminut Helin lähti LVI-alalle ennakkoluulottomasti, vaikkei ala hänen varsinainen haaveensa ollutkaan.

- Ravintola-alan jälkeen minua houkutti kovasti säännölliset työajat ja työn selkeys. Lisäksi pari kaveriani ovat LVI-asentajina ja heidän työnsä on kuulostanut varsin hauskalta.

Harjoittelujakson aikana Helin on päässyt tekemään perustöiden lisäksi myös sellaisia töitä, jotka eivät varsinaisesti kuuluisi koulutukseen. Hän on ollut mukana sekä pienemmillä että isommilla urakkatyömailla.

- Olen päässyt asentamaan ilmalämpöpumppuja, vaihtamaan lämminvesivaraajaa sekä ollut eristämässä ja ilmastointihommissa. Olen saanut tehdä paljon erilaisia töitä ja nähnyt vähän kaikkea alaan kuuluvaa. Olen ollut harjoitteluun Vesi-Lammelassa todella tyytyväinen.

Jenni Helin on työharjoittelussaan päässyt mm. asentamaan ilmalämpöpumppuja, vaihtamaan lämminvesivaraajaa ja ollut mukana monessa muussakin työtehtävässä.

Kuunteleminen ja omaksuminen tärkeää

WinNovan Rauman yksikössä opiskeleva Jenni Helin on edellisessä työssään toiminut useasti itsekin työharjoittelijoiden ohjaajana, joten hän osaa ajatella työharjoittelua molemmista näkökulmista.

- Olen yrittänyt itse olla sellainen harjoittelija, jollaista arvostin aikanani omissa harjoittelijoissa. Pikku hiljaa työt ovat avautuneet paremmin. Pitää vain osata kuunnella muita ja omaksua heidän puheensa.

Helinin mukaan Vesi-Lammelan työntekijät ovat ohjaamisessa jokainen omanlaisensa. Toiset kertovat perusteellisesti alusta alkaen, toiset vain pakolliset asiat. Kysymyksiinsä hän kertoo saavansa aina kuitenkin oikeat vastaukset.

- Koulutus on pintaraapaisu kaikkeen. Koulussa opetetaan perusasiat kuten putkien taivuttelu ja viemärin kokoaminen. Osatuntemus on koulun puolesta aika minimaalista, joten työmailta saadaan virallinen tietotaito. Paljon on vielä asioita, mitä en tiedä mutta ala kyllä houkuttelee valmistumisen jälkeen.

Jenni Helin on päässyt tekemään itse LVI-töitä mutta paljon tietoa on pitänyt harjoittelussa oppia myös kuuntelemalla työkaverien ohjeita ja opastusta.

Kiinnostuitko mahdollisesta työharjoittelusta Vesi-Lammelassa? Täytä tietosi hakulomakkeella ja muista rastittaa ruksi työharjoittelu-ruutuun.